SUOMEN MENSA RY

Suomen Mensa ry   PL 792, 00101 Helsinki       Puh  050-525 2464       Sähköposti  toimisto at mensa.fi

Joitakin Suomen Mensa ry:n jäseniä

Miika Hyytiäinen

Helsinkiläisen Miika Hyytiäisen elämässä vuorottelevat musiikki ja matematiikka. Hän on sekä säveltäjä että matematiikan opettaja ja löytää molemmista ammateista paljon samaa: kummassakin kohtaa ihmisiä, vaikkakin eri tavoin. "On helppoa sanoa, että älykkyys on lahjakkuutta, mutta miten luovuus liittyy näihin kahteen? Miksi säveltäjäneroja pidetään älykkäinä, mutta matemaatikkoja ei vähääkään luovina?"

Miikalle onkin elämässä tärkeintä löytää kosketuspinta toisen ihmisen kanssa. Vaikkapa kuuntelemalla tämän musiikkia tai nauramalla hänen vitseilleen. Hän rakastaa myös uusiin ihmisiin, asioihin ja paikkoihin tutustumista.

Miika meni Mensan testiin nähdäkseen ovatko älykkäät ihmiset samanlaisia kuin hän itse, mutta huomasi ettei sellaista rajanvetoa voi tehdä. Älykkäät ovat erilaisia keskenään, kuten ihmiset kaikkialla muuallakin.

Marja Leskisenoja

Syksyllä 1981 Marja Leskisenoja näki ilmoituksen Mensan testistä. Testi kiinnosti yhtenä tapana oppia tuntemaan itseään paremmin, eikä Marja siihen menemistä ole katunut, sillä Mensasta on löytynyt runsaasti uusia ystäviä.

Elämässä tärkeintä Marjalle ovat koti, läheiset ja terveys. Hänen mottonaan voisi pitää "hiljaa hyvä tulee - kello pois kädestä niin ehtii kaikkialle ajoissa". Kielenkääntäjänä, markkinointisuunnittelijana ja vähän kaikenlaista muutakin työtä tehneenä hän nyt rentoutuu lukemalla, kuuntelemalla musiikkia, puutarhassa puuhaillen tai mensalaisten riennoissa. Eläke häämöttää jo sopivan lähellä.

Yksi mieleenpainuvimmista Mensan tapahtumista Marjalle on ollut kansainvälinen tapaaminen Björklidenissä, Pohjois-Ruotsissa, jonne tuli ihmisiä kaikkialta Euroopasta ja Amerikoista saakka ihailemaan pohjolan lumoavaa keskiyön aurinkoa.

Juha-Matti Saario

Juha-Matti Saario meni Mensan testiin saadakseen tietää onko älyllä jotain tekemistä hänen sosiaalisten tavoitteidensa ja odotustensa kanssa. Kaarinasta kotoisin oleva eläväinen nuori mies pitää elokuvista, luonnossa liikkumisesta ja on aktiivisesti järjestötoiminnassa mukana, niin Mensassa kuin Punaisessa Ristissäkin. Hän on valmistunut Turun yliopiston biokemian linjalta ja on nykyään töissä Sveitsissä, jossa viihtyy loistavasti.

Juha-Matin mottona voisi pitää tervettä mieltä terveessä kropassa ja positiivista asennetta elämän kulkuun. "Haluan elää onnellisena, onnellisten ihmisten kanssa. Tästä syystä yritän monesti ilostuttaa läheisiä ja tehdä heillekin elämän yhtä helpoksi kuin omani."

Hanna Sissala

Asikkalasta kotoisin oleva, nykyään Helsingissä asuva Hanna on elämäniloinen ja helposti uusista asioista innostuva nuori nainen. Liikunnallisena ihmisenä hän on hiihtämisen, suunnistamisen, aerobicin ja laskettelun lisäksi perustanut Mensaan luonnossa liikkujien oman ryhmän. Hannalla riittää energiaa myös improvisaatioteatteriin, muihin Mensan tapahtumiin ja matkailuun.

Tärkeimpiä asioita Hannalle ovat ystävät ja mielenkiintoinen työ. Opinnot diplomi-insinööriksi ovat takana päin ja hänellä on ensimmäinen vakituinen työpaikka, jossa hän viihtyy hyvin. Tavoitteena Hannalla on pitää silmät avoimina eri vaihtoehdoille joita elämä hänen eteensä tuo ja nauttia siitä, mitä tekee.

Mikko Laine

Mikko meni Mensan testiin uteliaisuuttaan ja päästäkseen lintsaamaan tylsiltä tunneilta koulussa. Monenlaisella tunnilla hän on istunutkin, sillä maanviljelysteknikkokoulutuksen lisäksi mies on merkonomi ja mittamies, sekä käy nyt työn ohessa iltalukiota. Tämän lisäksi Mikko harrastaa dx-kuuntelua ja sukututkimusta.

Urheilukentänhoitajana työskentelevä kolmen lapsen isä on mielestään aivan tavallinen ihminen. Mikolla on oiva motto: Älykkyys ei tee immuuniksi tyhmyyksien teolta. Älykkyys näkyy hänellä kykynä keksiä ratkaisuja töissä esiintyviin ongelmiin muita nopeammin. Mensan jäsenyys on antanut hänelle monia uusia ystäviä sekä uusia kokemuksia, mutta tärkeintä elämässä hänelle ovat lapset.

Annika Lindström

Leikkisä ja elämään positiivisesti suhtautuva Annika työskentelee pienen kunnan sosiaalijohtajana ja asustelee kahden kissan kanssa Turussa. Helposti uusista asioista innostuvana Annika on saanut Mensan kautta tutustua mielenkiintoisiin ihmisiin ja päässyt mukaan moniin kiinnostaviin tapahtumiin. Hän on myös toinen Mensan uuden Golf-sigin perustajista. Golf on kuitenkin vain yksi Annikan harrastuksista. Hän on myös soittanut pianoa ja viulua sekä pitää mm. laulamisesta, kielten opiskelusta ja lenkkeilystä.

Vaikka Annika ei annakaan sammalen kasvaa ympärilleen, hänelle tärkeintä elämässä ovat kuitenkin ihmissuhteet, terveys, mielenkiintoinen työ ja toisten ihmisten kunnioittaminen heidän elämäntilanteestaan riippumatta. Älykkyyden Annika arvelee ilmenevän elämässään esimerkiksi siten, että uusien asioiden omaksuminen on hänelle helppoa. Hänen mielestä elämä kannattaa elää tässä hetkessä, koska ”siinä kuitenkin vietät koko elämäsi!”


Viimeksi päivitetty 14.4.2012.

© 2024 Suomen Mensa ry