SUOMEN MENSA RY

Suomen Mensa ry   PL 792, 00101 Helsinki       Puh  050-525 2464       Sähköposti  toimisto at mensa.fi

Kysymyksiä älykkyydestä

1. Mitä älykkyys on?
2. Miten älykkyyttä mitataan?
3. Mikä on älykkyyden ja lahjakkuuden ero?
4. Voiko älykkyyttä parantaa?
5. Mitä ovat älykkyyden lajit?
6. Mitä tarkoittaa älykkyysosamäärä eli ÄO?
7. Mitä tarkoitetaan keskihajonnalla älykkyysmittauksessa?
8. Onko äly ja tunneäly toisensa poissulkevia?
9. Mikä on älykkyyden merkitys ihmiselle?
10. Miksi älykkyyttä kannattaa mitata?
11. Mitä ongelmia älykkyystestaukseen liittyy?

1. Mitä älykkyys on?

Älykkyyden määritteleminen on tavallaan filosofinen ongelma, jossa on kyse myös sopimuksenvaraisesta asiasta, siitä mitä haluamme pitää älykkyytenä. Älykkyyttä voidaan pitää yhtenä persoonallisuuden piirteenä. Käsitteen käyttökelpoisuudenkin kannalta kaikista positiivisesta inhimillisistä ominaisuuksista ei kannata tehdä älykkyyttä, vaikka esim. ahkeruus, empatia, tunnollisuus tärkeitä ominaisuuksia ovatkin. Kun mitattavia kognitiivisia kykyjä kuten kielellistä taitavuutta, päässälaskua, loogista päättelyä sekä tilan- ja liikkeen tajua on verrattu keskenään, on havaittu, että niiden tasot vastaavat toisiaan kohtalaisen hyvin kullakin henkilöllä. Tätä eri kognitiivisten kykyjen taustalla vaikuttaa tekijää kutsutaan psykometrisessä älykkyystutkimuksessa yleiseksi älykkyystekijäksi eli g-tekijäksi (general intelligence factor). Tässä g-tekijän määrittelemässä muodossa älykkyyttä voidaankin pitää melko hyvin määriteltynä ominaisuutena.

Älykkyystestit pyrkivät määrittämään juuri tämän yleisen älykkyystekijän tason ja ilmoittamaan tuloksen ÄO-arvona. ÄO näyttää korreloivan kohtalaisesti jopa aivojen kokoon ja hermosolujen johtumisnopeuteen. Älykkyyttä pidetäänkin aivojen perustavanlaatuisena ominaisuutena ja sen voitaisiin sanoa olevan aivojen informaationkäsittelyn tehokkuutta tai henkilön yleistä kognitiivista kyvykkyyttä. Yhteinen tekijä älykkyyttä vaativille tehtäville riippumatta niiden kontekstista (kielellinen, numeerinen, looginen, spatiaalinen jne.) on niiden kognitiivinen monimutkaisuus. Yksimielisyys näyttää vallitsevan siitä, että älykkyyttä ilmentää ainakin päättelykyky, ongelmanratkaisukyky ja abstraktia päättelyä vaativien toimintojen oppimiskyky.

Takaisin ylös

2. Miten älykkyyttä mitataan?

Älykkyys on ominaisuus, jota ei voi suoraan havaita tai mitata kuten esimerkiksi ihmisen painoa ja pituutta. Ihmisen älykkyydestä tehtävien päätelmien täytyykin aina perustua joihinkin havaittaviin suorituksiin. Psykometrisessä psykologiassa älykkyyttä pyritäänkin mittaamaan yhtenä persoonallisuuden piirteenä erilaisilla kykytesteillä. Kaikilla älykkyyttä mittamaan pyrkivillä kykytesteillä on olemassa yksi yhteinen faktorianalyysillä erotettavissa oleva komponentti, g-tekijä sekä yksi tai useampia spesifejä komponentteja eli s-tekijöitä. Myöhemmin tämä ilmentymä on otettu tehtävien valintaohjeeksi mahdollisimman paljon g-tekijää mittaavien testien rakentamisessa. Näin rakennettuja testejä kutsutaan ÄO-testeiksi ja niiden katsotaan mittaavan yleistä älykkyyttä. Älykkyyden tiettyä osa-aluetta mittaavat testit rakennetaan mahdollisimman paljon haluttua s-tekijää mittaaviksi testeiksi.

Yleistä älykkyyttä mittaavien testien muoto voi olla hyvin monenlainen. Yhteistä eri testeille on, että niiden ongelmanratkaisussa tarvitaan tiettyjä yleisen tason komponentteja, joiden esiintyminen todennetaan testien välisellä korrelaatiolla ja testien korrelaatiolla g-tekijään. Yleistä älykkyyttä mittaaville testeille on ominaista myös standardointi, jonka mukaisesti testin pisteytys ja ÄO-pistemäärä muokataan vastaamaan toisiaan pistemäärän esiintymisfrekvenssin mukaisesti. Tyypillisesti testitehtävät ovat sellaisia, että ne vaativat mahdollisimman vähän ennalta opittuja tietoja tai taitoja. Yleistä älykkyyttä mittaavia testejä pidetään yleisesti luotettavimpina kuvauksina henkilön älykkyydestä. Suomen Mensan käyttämä älykkyystesti on kulttuurineutraali yleistä älykkyystekijää mittaamaan pyrkivä tasokuviopäättelytesti.

Takaisin ylös

3. Mikä on älykkyyden ja lahjakkuuden ero?

Lahjakkuus voidaan märitellä potentiaaliksi tulla hyväksi jossakin. Tämä "jossakin" voi olla esim. matematiikka, musiikki, urheilu, kuvataide, puunsepäntyö tai vaikka ruoanlaitto. Kyse voi siis olla aivan mistä tahansa osaamisesta. Älykkyys on yksi osatekijä lahjakkuudessa, ja voidaankin sanoa, että keskimääräistä korkeampi älykkyys edesauttaa useimpien kognitiivisesti monimutkaisten taitojen osaamista. Näin ollen vaikka älykkyyttä ei sellaisenaan voikaan samaistaa lahjakkuuteen, on se oleellinen tekijä ainakin lahjakkuuksissa, jotka edellyttävät jonkinlaisen kognitiivisen monimutkaisuuden hallintaa. Älykkyyttä voidaan myös tarvita sellaisillakin alueilla, joihin sitä ei välttämättä ensimmäisenä yhdistetä. Tällaisia ovat esim. sosiaalinen lahjakkuus ja monien käden töiden vaatima tilan- ja liikkeen taju. Ainakin voidaan sanoa, että pelkästään matemaattisen lahjakkuuden tai osaamisen käyttäminen älykkyyden mittarina on liian rajoittunutta.

Takaisin ylös

4. Voiko älykkyyttä parantaa?

Nykykäsityksen mukaan älykkyys riippuu sekä perimästä että ympäristötekijöistä. Käsitys siitä miten paljon kullakin tekijällä on merkitystä, vaihtelee. Perimän osuudeksi on esitetty 40–80%:a, kun älykkyys määritellään yleisen älykkyystekijän eli g-tekijän määrittelemäksi ominaisuudeksi. Älykkyyden kehittymisen kannalta merkittäviä ympäristötekijöitä näyttävät olevan lapsuusiän ravinto, esim. rintaruokinta edesauttaa ja aliravitsemus ja tiettyjen ravintoaineiden vajaa saanti heikentävät älykkyyden kehittymistä. Koulutuksella ja modernin yhteiskunnan tarjoamalla informaatiotulvallakin lienee oma merkityksensä. Jos lapsi elää täydellisessä virikkeettömässä tyhjiössä, on selvää, ettei hänen älykkyytensä voi kehittyä täyteen mittaansa. Vaikka aikuisiässä älykkyyttä ei juuri voi normaaliolosuhteissa pysyvästi parantaa, voi toki eri kognitiivisia kykyjä kuten kielellistä sujuvuutta, päässälaskua, loogista päättelyä jne. huomattavastikin kehittää harjoittelulla. Kuitenkin juuri tuo kyky oppia näitä kognitiivisia taitoja näyttää itsessään olevan riippuvaista älykkyydestä. Vaikka onkin mahdollista, että ÄO-testeissä menestystä voinee parantaa jonkin verran harjoittelemalla niille tyypillisiä tehtäviä etukäteen, ei tuo "parannus" kerro älykkyyden lisääntymisestä vaan älykkyydestä riippumattomien testispesifisten taitojen kehittymisestä. Yleisesti ottaen ÄO-testien toistettavuus on hyvä.

Kun on tarkasteltu ÄO-testien tuloksia länsimaissa viime vuosikymmeninä vertaamalla nykyisiä raakapistetuloksia aikaisempiin, on todettu ns. Flynn-efekti, jonka mukaan kehittyneissä maissa on tapahtunut absoluuttisesti ajatellen ÄO-testitulosten nousua noin kolme ÄO-pistettä/vuosikymmen. On viitteitä siitä, että nousu olisi pysähtynyt ainakin Norjassa ja Tanskassa 90-luvun puolivälissä. Kaiken kaikkiaan on epäselvää, kuinka paljon nousu johtuu itse älykkyyden kasvusta ja kuinka paljon muista testispesifisistä seikoista. Joka tapauksessa nousu on tapahtunut samanaikaisesti keskipituuden kasvun ja vastasyntyneiden kallon ympärysmitan kasvun kanssa ja erityisesti ovat parantuneet keskimääräistä alhaisemmat tulokset. Flynn-efekti saattaakin johtua parantuneesta lapsuusiän ravinnosta ja ehkä myös vähentyneistä älykkyyden kehityksen kannalta haitallisista sairauksista. Voi myös olla, että tietoyhteiskunnan aivoille antamat virikkeet ja yleisen koulutustason nousukin näkyy kehityksessä.

Takaisin ylös

5. Mitä ovat älykkyyden lajit?

Jos älykkyyden olemusta tarkastellaan analyyttisesti, voidaan erottaa toisistaan yleinen älykkyystekijä eli g-faktori ja toisaalta spesifimmät tekijät, joita tarvitaan erillisissä älyllisissä kyvyissä. Perinteisesti älykkyyden lajeina on puhuttu verbaalisesta, loogis-matemaattisesta ja spatiaalisesta kyvystä. Nämä voidaan edelleen jakaa alalajeihin. On huomattavaa, että vaikka kahdella henkilöllä olisikin yhtä korkea yleisen älykkyystekijän taso, heillä voi olla kuitenkin erilainen älykkyysprofiili eli älykkyyden lajien painotus. Toinen saattaa olla esim. erityisen lahjakas loogis-matemaattisesti ja toinen verbaalisesti. Voidaan siis sanoa, että vaikka älykkyys ei sinänsä takaa mitään erityistä kykyä, on se kuitenkin edellytyksenä monille kognitiivisille kyvyille ja yleisen älykkyystekijän voidaan sanoa ennustavan karkeasti spesifimpien kognitiivisten kykyjen tasoa.

Yleiseen älykkyystekijään perustuvan älykkyysteorian rinnalle on esitetty ns. moniälykkyysteoria, jonka mukaan on olemassa toisistaan suhteellisen riippumattomia vaikkakin osittain päällekkäisiä älykkyyden lajeja tai osa-alueita. Mallia on perusteltu neuroanatomialla ja aivovammojen ja -sairauksien perusteella tehdyillä päätelmillä. Erillisiä älykkyyden lajeja on lueteltu ainakin kahdeksan mukaan lukien esim. liikunnallinen ja musikaalinen älykkyys. Vaikka tätä teoriaa voidaankin kiittää huomion kiinnittämisestä inhimillisten kykyjen moninaisuuteen, teoriana älykkyyden rakenteesta moniälykkyysteoria on ongelmallinen, koska faktorianalyyttisin tutkimuksin on kiistatta todettu ainakin mitattavien älykkyyden lajien korreloivan keskenään kohtalaisen vahvasti. Lisäksi monet "älykkyyden lajeista" tuntuvat edellyttävän muitakin kykyjä kuin kognitiivisia. Siksi saattaa olla tässä yhteydessä selkeämpää puhua älykkyyden lajien sijasta lahjakkuuden lajeista. Samalla ihmisellä voi olla useampia lahjakkuuksia, mutta toisaalta koska lahjakkuudet ovat kohtalaisen riippumattomia toisistaan, ei puute yhdellä osa-alueella välttämättä estä menestymistä jollakin muulla alueella.

Takaisin ylös

6. Mitä tarkoittaa älykkyysosamäärä eli ÄO?

Alfred Binet kehitti ainakaan lapsille ns. ÄI eli älykkyysikä-testit, joiden avulla mitattiin lapsen mentaalisen kehityksen tasoa. Älykkyysiän ja eliniän avulla määriteltiin lapselle älykkyysosamäärä, joka laskettiin kaavasta (AI/EI)x100=ÄO. Tämän perusteella lapsi, joka saavutti ÄI-testissä 7 vuotiaan tason ja hänen elinikänsä (EI) oli 5 vuotta, sai älykkyysosamääräksi 140.

Tutkittaessa älykkyystason kehittymistä yksilökohtaisesti ja ikään suhteutettuna, huomattiin että älykkyyden kehitys hidastuu 12-vuotiaasta alkaen. Tästä syystä ÄI-testit eivät soveltuneet aikuisten henkilöiden älykkyyden testaamiseen ja täytyi kehittää toinen menetelmä. Älykkyysosamäärän nimike säilyi ennallaan, vaikka se ei enää kuvannutkaan alkuperäistä älykkyyden määrittelytapaa. Uuden ÄO-asteikon perustaksi määriteltiin tilastollinen todennäköisyys ja tehtiin olettamus, että kaikkien testeissä saavutettujen ÄO-pistemäärien esiintymisfrekvenssi noudattaa normaalijakaumaa. Näin rakennetun mallin pistemääriä voitiin käsitellä tilastomatemaattisin menetelmin ja malli onkin muodostunut psykometrisen psykologian peruskiveksi älykkyyden tutkimisessa.

Takaisin ylös

7. Mitä tarkoitetaan keskihajonnalla älykkyysmittauksessa?

Älykkyyden oletetaan esiintyvän väestössä muiden inhimillisten ominaisuuksien tavoin niin, että esiintymistä suurissa ihmisjoukoissa voidaan kuvata normaalijakaumalla eli Gaussin käyrällä. Keskihajonta on tilastomatemaattinen käsite, joka kertoo, kuinka paljon jokin yksittäinen arvo poikkeaa normaalijakauman keskiarvosta. Puhuttaessa ÄO:sta mainitaan usein , kuinka kaukana kyseinen arvo sijaitsee keskiarvosta keskihajonnalla mitattuna. Tällöin saadaan kuva kyseisen arvon esiintymisen yleisyydestä tai harvinaisuudesta.

Yleisen älykkyyden teorian mukaiset älykkyystestit standardoidaan ennen maakohtaista käyttöönottoa. Tällä määritellään testattavan väestön keskimääräinen testipistemäärä, jota merkitään standardoinnin jälkeen älykkyysosamääränä 100. Otannasta määritellään myös muiden pistemäärien esiintymistiheys ja näistä havainnoista muodostuu normaalijakauma. Älykkyyttä mittaavalle asteikolle täytyy määritellä myös keskihajonta. Mensan käyttämän älykkyystestin keskihajonta on 15 pistettä. Mensan pääsyrajaa vastaava ÄO-lukema, 131, sijaitsee noin kahden keskihajonnan päässä väestön keskiarvosta. Eri testeissä voidaan käyttää erisuuruisia keskihajontoja. 15:n lisäksi toinen yleisesti käytetty keskihajonta on 16. Mensan aikaisemmin käyttämässä testissä keskihajonta oli 24, jolloin Mensan pääsyrajaa vastaava ÄO-lukema oli 148. 16 keskihajonnalla Mensan pääsyraja olisi ÄO-lukemana 132. Kyse on siis vain eri mitta-asteikoista, joiden arvot on muunnettavissa keskihajontojen avulla.

Kun testituloksen jakauma noudattaa normaalijakaumaa, sellaisten tulosten esiintymistodennäköisyys, jotka ovat vähintään yhden keskihajonnan keskiarvon yläpuolella, on 0,157. Siis 15,7% kaikista tuloksista on silloin tuota raja-arvoa suurempia. Vähintään kaksi keskihajontaa keskiarvon yläpuolella olevien tulosten esiintymistodennäköisyys on 0,023 eli 2,3% kaikista tuloksista. Normaalijakauman molemmissa ääripäissä tietyn tuloksen esiintymisen todennäköisyys vähenee jyrkästi, ja esim. vähintään ÄO-arvoa 150 (keskihajonnalla 16) vastaavan tuloksen esiintyminen on 1/1000 ja se sijaitsee 3,09 keskihajonnan päässä väestön keskiarvosta.

Takaisin ylös

8. Ovatko äly ja tunneäly toisensa poissulkevia?

Yleinen tulos ihmisten tutkimisessa on, että yhteiskunnassa positiivisina pidetyt ominaisuudet ovat positiivisesti korreloituneita keskenään. Älykäs ihminen ei automaattisesti ole mitenkään poikkeava muissa persoonallisuuden piirteissään, eikä ole mitään syytä olettaa, että älykkyys jotenkin poissulkisi kyvykkyyden tunteiden käsittelyssä ja tunnistamisessa. Voidaan myös ajatella, että tunneäly on ominaisuus, jossa älykkyyttä sovelletaan sosiaalisessa tilanteissa sekä omien ja toisten tunteiden käsittelyssä. Näin ollen on jopa mahdollista, että älykkyys on jonkinlainen korkean tunneälyn edellytys. Toisaalta johtuen hyvin korkean älykkyyden mahdollisesti sosiaalisia ongelmia ja eristäytymistä lisäävästä vaikutuksesta, saattavat hyvin älykkään sosiaaliset taidot ja tunneäly jäädä kehittymättä täyteen mittaansa johtuen esimerkiksi harjoituksen puutteesta.

Takaisin ylös

9. Mikä on älykkyyden merkitys ihmiselle?

Älykkyys on myönteinen ominaisuus, jota kannattaa arvostaa ja jonka kehittymistä yksilöissä pitäisi tukea. Se on kuitenkin vain yksi ominaisuus lukuisten muiden joukossa, jotka yhdessä tekevät jokaisesta sen ainutkertaisen yksilön. Älykkyys on selkeintä ajatella voimavarana, joka auttaa ihmistä selviytymään eri tilanteista. Ilman älykkyyttä ei olisi inhimillistä ajattelua. Älykkyys on tehokkuutta, jonka avulla yksittäisestä tilanteesta saa paremman kuvan ja kykenee toimimaan johdonmukaisemmin ja järkevämmin.

Korrelatiivisissa tutkimuksissa on yleisesti todettu älykkyyden, tai ainakin sitä ilmaisemaan pyrkivän ÄO:n korreloivan positiivisesti koulu- ja työmenestykseen sekä tulotasoon. ÄO:n on todettu olevan yhteydessä pienempään sosiaalisen syrjäytymisen, avioeron, väkivaltaisen käyttäytymisen ja jopa itsemurhan pienempään riskiin ja toisaalta parempaan terveyteen ja pidempään elinikään. Tällaisissa vertailuissa on kuitenkin tärkeää muistaa, että korrelaatio kertoo kahden asian välisestä yhteydestä suuressa joukossa ihmisiä, eikä tulosta voi yleistää yksilötasolle koskemaan jokaista joukon jäsentä. Älykkyys kasvattaa yksilön mahdollisuuksia moneen positiiviseen asiaan, mutta ei takaa mitään. Yksilötasolla elämän kulkua ohjailevat ja siihen vaikuttavat niin monet muutkin tekijät kuin älykkyys.

On kuitenkin viitteitä siitä, että hyvin korkea älykkyys lisää riskiä sosiaalisen kanssakäymisen ongelmiin. Se voi johtaa sosiaaliseen eritäytymiseen varsinkin, jos hyvin älykkäällä lapsella ei ole lapsuusiässä vertaisseuraa eikä asiaa ole muutenkaan tiedostettu. Hyvään menestymiseen elämässä, työssä ja sosiaalisissa suhteissa ei välttämättä vaadita korkeaa älykkyyttä. On merkille pantavaa, että hyvin korkea ÄO ei välttämättä lainkaan kulje yksissä korkean koulutuksen kanssa. Hyvin älykäs ihminen saattaa tympääntyä helpommin opiskelunkin vaatimaan monotoniseen puurtamiseen, ja usein laaja-alaiset kiinnostuksen kohteet voivat vaikeuttaa keskittymistä yhteen asiaan. Älykkäiden muodostamissa ryhmissä saattaa esiintyä myös vaikeuksia työskennellä yhdessä, ehkä johtuen älykkäille tyypillisestä korostuneen voimakkaasta kyseenalaistamisesta.

Takaisin ylös

10. Miksi älykkyyttä kannattaa mitata?

Älykkyyden olemusta tutkittaessa on oltava jokin mittari, jonka perusteella vertailua voidaan tehdä. Yleistä älykkyyttä mittaavat testit ovat erilaisista kykytesteistä vähiten muista kuin kognitiivisista tekijöistä vaikuttuneita, myöskään erityislahjakkuus jollain alalla ei vääristä näiden testien tutkimustuloksia. Joskus älykkyyden mittaaminen voi olla osa diagnostiikkaa lääketieteessä. Älykkyyden testaamista käytetään myös osana erilaisia soveltuvuus- ja valintakokeita työ- tai koulutuspaikkoihin. Yksilön lahjakkuutta erilaisilla älykkyyden osa-alueilla on varsin luotettavaa mitata erityisominaisuuksia mittaavilla testeillä.

Aikuisella ihmisellä älykkyystestit ovat yksi hyvä työkalu itsetuntemuksen lisäämiseen. Yleensä älykkyys nähdään kuitenkin niin arkana aiheena, että esim. Mensan järjestämiin testeihin tulemisessa ihmiset ovat hyvin itsekriittisiä, ja monet testiin tulevista ainakin uskovat olevansa kohtalaisen älykkäitä. Joillekin hyvä testitulos on kuitenkin positiivinen yllätys. Tämä saattaa johtua siitä, että älykkyydestä on yleisesti ehkä hieman kliseinen ja rajoittunut kuva, joka perustuu esim. vain osaamiseen matematiikassa. Lisäksi Mensan puitteissa ÄO:n testaaminen mahdollistaa jonkinlaisen "vertaistuen" ja itsen kaltaisen helposti samaistuttavan sosiaalisen ryhmän löytämisen. Tämä on yksi keskeisimpiä Mensan tavoitteita.

Takaisin ylös

11. Mitä ongelmia älykkyystestaukseen liittyy?

Älykkyystestien yksi ongelma liittyy jo itse älykkyyskäsitteen määrittelyyn. Ilman täsmällistä älykkyyden määritelmää on vaikea arvioida testien luotettavuutta älykkyyden mittarina. Älykkyys riippuu aina tavalla tai toisella ympäristöstä. Se mitä pidetään älykkyytenä meidän kulttuurissamme, ei välttämättä ole sitä jossain toisessa kulttuurissa. Perusrakenteeltaan yleisen älykkyyden teoria on tilastomatemaattinen malli, eikä sen kuvaamalle älykkyyskäsitteelle ole ainakaan vielä löytynyt pitävää biologista perustaa. Tilastotieteellisesti on olemassa laajaa näyttöä esimerkiksi älykkyysosamäärän ja työmuistin välisestä yhteydestä, sekä tiettyjen neurologisten ominaisuuksien ja ÄO:n välisestä yhteydestä. Kausaalisuhdetta ei kuitenkaan ole pystytty näyttämään toteen. Tilastomatemaattinen, esiintymistodennäköisyyksiin perustuva älykkyysmalli on myös rakenteellisesti ongelmallinen pyrittäessä mittaamaan hyvin pieniä tai hyvin suuria ÄO-pistemääriä. On vaikeaa arvioida, muuttuuko älykkyys määritellyn g-tekijä-kontekstin mukaisesti lineaarisesti esiintymistiheyden alentuessa.

Älykkyystutkimus on aina maakohtaista ja vaatii testin luokittelun väestöpohjan ÄO-lukemien esiintymisharvinaisuuksia vastaaviksi. Tästä syystä johtuen ÄO-pistemäärät eivät ole suoraan verrannollisia eri maiden välillä; ÄO-lukema on aina suhteellinen, kun pistemäärä on absoluuttinen kuvaus testissä menestymisessä. Eri maiden välillä on myös eroja keskihajonnossa, joka kertoo testipistemäärien vaihteluvälien eroista. Tästä esimerkkinä voi olla kaksi maata, joiden ÄO-lukemat ovat maakohtaisesti standardoituja ja näin ollen keskiarvoltaan 100. Maiden välisten pistemäärien keskiarvo voi olla suurempi maassa jossa vaihteluväli on pienempi ja kansainvälisessä tarkastelussa tämä maa saa ÄO-keskiarvokseen 110, toisen ollessa 100. Tästä huolimatta maassa jossa esiintyy suuremmat vaihteluvälit, saattaa kuitenkin kansainvälisesti tarkasteluna löytyä enemmän henkilöitä, joiden ÄO on suurempi kuin 160. ÄO-tasojen kansainvälinen vertailu on tässä suhteessa ongelmallista. Pienempi vaihteluväli samalla keskiarvoisella pistemäärällä kertoo ehkä paremmasta yhteisöllisestä kykyrakenteesta, kun taas suurempi vaihteluväli kertoo ehkä paremmasta yksilökohtaisesta kykyrakenteesta.

Koska ÄO ilmoittaa älykkyyden suhteessa muuhun väestöön, täytyisi väestön todellinen keskiarvo tietää, jotta arvo olisi oikea. Monet älykkyystestit on kuitenkin standardoitu vuosikymmeniä sitten. Näin ollen on mahdollista, että yleisen älykkyystason muutos viimeisimmän standardoinnin jälkeen on muuttanut keskiarvoa ja tällöin testattavat saavat riippuen muutoksen suunnasta joko liian korkeita tai liian matalia arvoja.

Älykkyyden mittaamisen luotettavuutta saattavat myös heikentää itse testitilanteeseen liittyvät asiat. Tärkein näistä lienee motivaatio. Testitulokseen voi vaikuttaa myös stressinsietokyky, huolellisuus ja temperamenttipiirteet. Väsyneenä, krapulaisena tai sairaana ei parhaaseen testisuoritukseen pysty. Tietyllä tavalla verrattuna ns. persoonallisuustesteihin älykkyystestit ovat kuitenkin luotettavampia. Testissä on nimittäin mahdotonta teeskennellä älykkäämpää, kun taas persoonallisuustesteissä lienee mahdollista johdonmukaisesti teeskennellä tiettyjä persoonallisuuden piirteitä, joiden ajattelee olevan edullisia.

Takaisin ylös

Viimeksi päivitetty 30.12.2010.

© 2014 Suomen Mensa ry