Vuoden 2022 Mensa-palkinto Tuomari Nurmiolle

Vuoden 2022 Mensa-palkinto Tuomari Nurmiolle

Monipuolinen rock-muusikko Hannu ”Tuomari” Nurmio on vastaanottanut vuoden 2022 Mensa-palkinnon. Palkitseminen julkaistiin Suomen Mensan vuosikokouksessa Olavinlinnassa Savonlinnassa lauantaina 15. lokakuuta 2022.
 
– Suomen Mensa päätti palkita Nurmion tämän älykkäistä ja oivaltavista sanoituksista, jotka käsittelevät yhteiskunnallisia ilmiöitä laidasta laitaan, perustelee Mensan tiedottaja Tomi Turunen. Sanoituksillaan Nurmio ei yritä tuputtaa mitään, ja niissä on satiirin lisäksi lämmintä sekä mustaakin huumoria.
 
Ihmisoikeuksien alalta lakimieheksi opiskelleen Tuomari Nurmion ura ulottuu jo kuudelle vuosikymmenelle ja hän on ollut poikkeuksellisen tuottelias. Rock-musiikin lisäksi Nurmio on ollut mukana suomalaisen kansanrunouden ja Kalevalan elävöittämisessä.
 
– Suurin ilo minulle on se, jos ihmiset saavat lauluistani edes jotain inspiraatiota elämäänsä ja tekemisiinsä, oli se sitten älyllistä tai ei. Älykkyys ei aina tunnu olevan ihmisen paras ominaisuus, mutta toivotaan, että siitä on kuitenkin ihmiskunnalle ja koko tälle planeetalle enemmän hyötyä kuin haittaa, Nurmio toteaa.
 
Suomen Mensan puheenjohtaja Matti Rasinaho huomauttaa, että älykkyyden hyöty ihmiskunnalle on Mensankin tavoite. Hän lisää, että Tuomari Nurmio liittyy saumattomasti osaksi niitä Mensa-palkittuja, joiden merkitys suomalaisille on tullut kielenkäytön kautta, tunnetuimpana Aku Ankka -lehden toimituskaartin saama palkinto vuonna 2014.
 

Suomen Mensa ry on noin 3 200 jäsenen aktiivinen järjestö ja osa kansainvälistä Mensaa, jossa on 145 000 jäsentä. Järjestön tehtävänä on edistää älykkyyden tunnistamista, käyttöä ja tutkimista ihmisyyden hyväksi sekä tarjota jäsenilleen sosiaalisen vuorovaikutuksen alusta. Jäseneksi pääsylle ei ole mitään muita ehtoja kuin selvitä tieteellisesti pätevässä älykkyystestissä paremmin kuin 98 % väestöstä.
 
Mensa tarjoaa Suomessa ja eri maissa tukea tieteentekoon ja koulutukseen, tietoa lahjakkaiden lasten ja nuorten vanhemmille sekä vertaistukea.