Jussi Hakala Suomen Mensan puikkoihin

Jussi Hakala Suomen Mensan puikkoihin

Kuopiolainen Jussi Hakala, 52, aloitti vuoden 2019 alussa Suomen Mensa ry:n puheenjohtajana. Jussi on ollut aktiivinen jäsen vuodesta 2006 asti.

 

Puheenjohtajakaudellaan Jussi haluaa erityisesti kehittää Mensan paikallistoimintaa. ”Mitä aktiivisempaa paikallistoiminta on, sitä elävämpi Mensa on. Paikallistoiminnassa on suuria eroja osastojen välillä ja ainakin osittain se juontuu paikallisosastojen jäsenmäärästä. Silti pienemmilläkin paikkakunnilla voidaan toteuttaa päämääriämme ja antaa tilaa keskustelulle. Toivon, että osaltani pystyn antamaan jatkuvuutta toimintaan. Ajatukseni on, että valtakunnallinen yhdistys voisi tukea paikallista toimintaa niin, että raamit toiminnalle olisivat mahdollisimman hyvät ja paikallisten jäsenten toiminta ja tilaisuuksien järjesteleminen olisi helpompaa.”

 

Jussi pitää Mensan luomaa yhteisöä mielenkiintoisena ja oivana paikkana vaihtaa ajatuksia, sekä hän arvostaa mahdollisuutta vapaaseen keskusteluun. ”Erinäisten asioiden pohdiskelu ilman selkeää tavoitteen asettelua on antoisaa, ei ole pakko tulla johonkin lopputulokseen. ” Mensa omalla olemuksellaan antaa tähän mahdollisuuden ja Jussi toivookin, että pystyy jatkamaan ja tukemaan tätä mahdollisuutta myös tulevaisuudessa.

”Tässä yhdistyksessä on hyvä olla ja toimia”, Jussi tiivistää.