Mensa testaa Suomen suurimmissa kaupungeissa lauantaina 12. maaliskuuta

Mensa testaa Suomen suurimmissa kaupungeissa lauantaina 12. maaliskuuta

Mensa50-slogan-bluetextSuomen Mensa ry täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Yhdistys aloitti vuotensa maailman toiseksi suurimpana Mensana, kun mittarina käytetään jäsenmäärää suhteutettuna väkilukuun. Ykköspaikkaa pitää hallussaan Ruotsi.
 
­ – Viime aikojen älykkyyskeskustelu on ollut asiakeskeistä sekä sävyltään positiivista, mikä on lisännyt kiinnostusta järjestämiimme älykkyysteihin ja jäsenmäärämme on kääntynyt lupaavaan nousuun. Suomen Mensassa odotetaan suurella kiinnostuksella, pääsemmekö tänä vuonna viidenkymmenen vuoden yhdistysiän lisäksi juhlimaan maailman suurimman Mensan tittelin palaamista Suomeen, kertoo Suomen Mensan puheenjohtaja Tiina Tolonen.
 
Juhlavuonnakin Suomen Mensa jatkaa älykkyyden tunnistamista järjestämällä lauantaina 12.3.2016 testejä Suomen suurimmissa kaupungeissa – jo puolen vuosisadan mittaisella kokemuksella.
 
­- Vaikka tänä päivänä älykkyydestä keskustellaankin jo avoimesti, yhä edelleen moni miettii pitkään älykkyystestin tekemistä. Jännittäminen on turhaa, sillä testimme ovat ohjattuja ryhmätestejä ja tulokset toimitetaan ainoastaan testin osallistujille. Osallistuminen järjestämäämme testiin on helppo tapa oppia tuntemaan itseään paremmin ja hahmottamaan vahvuuksiaan, kannustaa Suomen Mensan testivastaava Outi Hamara.
 
Tarkemmat  testitiedot löytyvät testikalenterista.