Vuoden 2016 Mensa-palkinto aivonystyröitä stimuloivalle tiedekeskus Heurekalle

Vuoden 2016 Mensa-palkinto aivonystyröitä stimuloivalle tiedekeskus Heurekalle

Heureka_tunnus_FI_2010
Suomen Mensa ry on myöntänyt vuoden 2016 Mensa-palkinnon tiedekeskus Heurekalle kiitoksena pitkäjänteisestä työstä oivaltamisen ja oppimisen hyväksi.

 
Tiedekeskus Heureka on jo usean vuosikymmenen ajan keskittynyt stimuloimaan lasten, nuorten ja aikuistenkin aivonystyröitä tavoitteenaan inspiroida ja innostaa uuden oppimiseen. Heurekan toiminta perustuu vahvasti tutkimukseen ja tieteeseen ja Vantaalla sijaitseva tiedekeskus on matalan kynnyksen portti tieteisiin. Heurekan vaihtelevat näyttelyt ovat vuosien varrella tarjonneet paljon kiinnostavia sisältöjä eri teemoista, joiden parissa vieraat viihtyvät, oppivat uutta ja pääsevät myös kokeilemaan haastaen samalla itsensä eri osa-alueilla. Heurekassa voi vierailla kerta toisensa jälkeen ja joka kerralla löytää jotain uutta.
 
– Mensa-palkinto on Heurekalle mieluinen ja arvokas tunnustus. Oivaltamisen ilon jakaminen aina uusien sukupolvien kanssa on äärimmäisen motivoivaa. Heureka on tuottanut iloa ja innostusta tieteeseen ja sen soveltamiseen jo yli neljännesvuosisadan. Mensa-palkinto kertoo meille, että tiede ja tieteen merkityksen ymmärtäminen on oleellisen tärkeää yhteiskunnassa juuri nyt. Ymmärrys tieteestä vaikuttaa oleellisesti käsitykseemme siitä, mikä on totta ja millä globaalit, vaikeimmat ongelmat ratkaistaan, toteaa Heurekan toimitusjohtaja Tapio Koivu.