Mensa-palkinto 2014 Aku Ankka -lehden toimituskaartille

Mensa-palkinto 2014 Aku Ankka -lehden toimituskaartille

 
Aku Ankka
 

Mensa-palkinto 2014 suomen kieltä taidokkaasti käyttävälle Aku Ankka -lehden toimituskaartille

 
Suomen Mensa ry on luovuttanut vuoden 2014 Mensa-palkinnon suomalaisen Aku Ankka -lehden toimituskaartille kiitokseksi heidän pitkäaikaisesta ja laadukkaasta toimitustyöstään jo useaa sukupolvea ilahduttaneen lehden toimituksessa. Aku Ankassa käytetään suomen kieltä oivaltavasti ja ajan ilmiöitä seuraten, mikä tekee lehdestä eri ikäisille lukijoille helpon lähestyä. Laadukkaan kuvituksen lisäksi lehti viihdyttää myös älykkäällä kielenkäytöllään.
 

Oivaltavia suomennoksia ja eläviä tarinoita

 
Aku Ankka on ilmestynyt Suomessa 1950-luvulta saakka ja se on tänä päivänä maamme suurilevikkisin julkaisu, jolla on joka viikko yli miljoona lukijaa. Lehden suurimpia menestystekijötä ovat kuvitusta tukevat oivaltavat suomennokset sekä kieliopillisesti täsmälliset tarinat. Sama säntillisyys näkyy historiallisissa faktoissa, joiden oikeellisuuteen kiinnitetään toimituksessa paljon huomiota. Suomen kieli ja sillä leikkiminen ovat yksi lehden kivijaloista, minkä lukijat pääsevät kokemaan muun muassa nimiväännöksinä, sanaleikkeinä sekä murretarinoina. Aku Ankan ja kumppaneiden seikkailutarinat ovat opettaneet usean sukupolven ajan lapsia lukemaan ja tarinoiden kielelliset koukerot viihdyttävät aikuisempiakin lukijoita.
 
– Aku Ankkaa on jo ensimmäisestä numerosta alkaen suomennettu suurella pieteetillä ja kaikenikäiset lukijat mielessä pitäen. Kunnianhimoiset kuplatekstit ovat olleet Aku Ankan toimituksen kultainen ohjenuora jo kuuden vuosikymmenen ajan, ja jokainen puhekupla lipuu vähintään kolmen kielen ammattilaisen silmien alta vähintään kolme kertaa ennen painokoneeseen päätymistään. Rikkaasta suomen kielestä on muodostunut suomalaisen Aku Ankan tavaramerkki, kertoo Aku Ankan päätoimittaja Aki Hyyppä.
 
– Verbaalinen ilmaisukyky sekä sanavarasto alkavat kehittyä jo lapsena, minkä takia kieleltään monipuolisen ja kaikenikäisiä kiinnostavan lehden menestyksekäs julkaiseminen on palkitsemisen arvoinen asia, taustoittaa Jenni Karttunen Suomen Mensasta. – Aku Ankat ovat suosittua lukemista myös mensalaisten parissa. Yhdistykseemme kuuluu verbaalisesti taitavia ja kielellisesti lahjakkaita jäseniä, jotka arvostavat taitavaa sanankäyttöä, jatkaa Karttunen.
 

Luovaa suomen kielen käyttöä ja pitkäjänteistä työtä

 
Suomen Mensa ry palkitsee Aku Ankan toimituskaartin korostaakseen heidän pitkäjänteisesti tekemänsä työn arvokkuutta suomen kielelle ja sen luovalle hyödyntämiselle.
 
– Vaikka perinteinen viikottain ilmestyvä painotuote on saanut rinnalleen muitakin julkaisutapoja, Aku Ankkaa voidaan pitää kansallisena instituutiona, joka koskettaa kaikenikäisiä ihmisiä, tuo älykkäästi kirjoitettua sisältöä kaikkien ulottuville ja joka on nerokkuudessaan viihdyttävä, sanoo Karttunen.
 
– Koko toimitus on syvästi imarreltu palkinnon johdosta, ja näin yllättävältä taholta tuleva kiitos kannustaa toimitusta entistäkin nokkelampiin puhekupliin, iloitsee Hyyppä.
 
Vuoden 2014 Mensa-palkinto luovutettiin Aku Ankka -lehden toimituskaartille 11. lokakuuta Turussa pidetyn Suomen Mensa ry:n syyskokouksen yhteydessä.
 

Lisätietoja:

 
Aku Ankan päätoimittaja Aki Hyyppä
aki.hyyppa@sanoma.com, 040 739 4978
 
Suomen Mensa ry:n palkintolautakunnan puheenjohtaja Jenni Karttunen,
jenni.karttunen@mensa.fi, 040 411 4675
 
Suomen Mensa ry:n puheenjohtaja Kaj Lindholm
kaj.lindholm@mensa.fi, 050 522 4720
 
Aku Ankka esiintyi ensimmäistä kertaa vuonna 1934 lyhytelokuvassa. Pian hahmo alkoi seikkailla myös sarjakuvastripeissä, ja 1940-luvulla se sai oman lehden. Suomessa Aku Ankka -lehti ilmestyi ensi kertaa joulukuussa vuonna 1951. Lehden levikki nelinkertaistui ensimmäisten viiden vuoden aikana. Nykyään Aku Ankan levikki on 260 455 (LT 2013), ja sillä on viikoittain yli miljoonaa lukijaa.
 
Mensa on kansainvälinen järjestö, jonka tarkoituksena on älykkyyden tunnistaminen ja kehittäminen ihmisyyden hyväksi, älykkyystutkimuksen tukeminen sekä älyllisen ja sosiaalisen ympäristön tarjoaminen jäsenilleen. Suomessa mensalaisia on noin 2.600 ja maailmanlaajuisesti järjestössä on noin satatuhatta jäsentä. Mensan jäseneksi voi liittyä kuka tahansa, joka saavuttaa älykkyystestissä paremman tuloksen kuin 98%:lla väestöstä. www.mensa.fi