![]() | SUOMEN MENSA RY |
Suomen Mensalla on käytössään alustavaksi suuntaa-antavaksi älykkyystestiksi tarkoitettu kotitesti. Se on graafinen päättelytesti eikä ole riippuvainen vastaajan kielitaidosta. Kotitestiä ei ole saatavana nettiversiona. Kotitestin toimintaohje voidaan pyydettäessä lähettää englanninkielisenä.
Kotitestin voit tilata täyttämällä alla olevan tilauskaavakkeen. Kotitesti palautetaan tarkastettavaksi Mensan toimistoon tarkastusmaksu maksettuna. Saat tuloksestasi kirjallisen vastauksen noin kahden viikon kuluessa. Kotitestin tarkastusmaksu maksetaan testin mukana seuraavalla pankkisiirrolla. Voit tilata omilla yhteystiedoillasi testin myös lahjaksi, jonka myöhemmin annat haluamallesi henkilölle, mutta maksat tarkastusmaksun itse.
Kotitestin tarkastusmaksu on 10 euroa (sis. alv 22%). Maksusta hyvitetään 5 euroa testattavalle varsinaisessa normaalihintaisessa älykkyystestissä, mikäli testattava esittää nimellään olevan tarkastetun kotitestituloksen. Kotitestin tekeminen ei vähennä varsinaisten testien maksimimäärää, eikä se aiheuta mitään odotusaikoja varsinaiseen testiin mentäessä.
Viimeksi päivitetty 5.1.2007.